keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

House of Cards (2012) –sarja, 1. tuotantokausi / Season 1





House of Cards on poliittinen draamasarja, jossa Kevin Spaceyn esittämä kokenut ja vaikutusvaltainen poliitikko Frank Underwood päättää lähteä kostoretkelle jouduttuaan sivuun virkanimityksissä. Miehen tukena uusissa pyrkimyksissä nähdään itsenäinen vaimo (Robin Wright) ja uskollinen apuri (Michael Kelly) sekä pelinappuloina mm. toimittaja (Kate Mara) ja puoluetoveri (Corey Stoll). House of Cards on Netflixin ensimmäinen omaa tuotantoa oleva sarja ja toistaiseksi nähtävillä ainoastaan palvelussa.

Todella likaista politiikka kuvaava House of Cards on intensiivinen ja sisältää sopivasti mustaa huumoria. Kun valtaa ja kostoa tavoitellaan, eivät mitkään keinot ole liikaa ja niinpä ruudussa nähdään kaikkea monimutkaisesta juonittelusta murhaan ja seksistä kiristykseen. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja Spacey on kuin luotu rooliaan varten. Aina välillä kameralle tekemisiään selittävä mies on kiero kuin korkkiruuvi, mutta samaan aikaan omalla tavallaan charmikas ja hillityn asiallinen.

Paikoin todella synkkä House of Cards on hienosti tuotettu draama, jonka päähenkilö on niin ovela ja häikäilemätön, että se alkaa jo naurattaa. Herkullisen dekadentti sarja tuo esiin myös hyväksikäytön seuraukset eikä mitenkään ylistä tällaista moraalisesti epäilyttävää toimintaa vaikka onnistuukin tekemään siitä kerrassaan koukuttavaa viihdettä. House of Cards on hieno avaus Netflixiltä tuotantopuolelle ja sarjan toinen kausikin on jo tekeillä.


10 / 10



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...