sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Rock of Ages (2012)























Rock of Ages on musikaali pikkukaupungin tytöstä (Julianne Hough), joka lähtee Los Angelesiin laulajanuran perässä, ja tapaa siellä samanhenkisen kaupunkilaispojan (Diego Boneta), jonka kanssa työskentelee kuuluisassa rock-baarissa. Mukana kuvioissa ovat myös heidän idolinsa rokkari Stacee Jaxx, jota esittää Tom Cruise sekä koko alakulttuurin hävitystä masinoiva pormestarin vaimo (Catherine Zeta-Jones). Ruutuun marssitetaan myös Alec Baldwin, Bryan Cranston ja Paul Giamatti. Joukko enemmän tai vähemmän tunnettuja henkilöitä tekee cameo-esiintymisen.

Hienoja kappaleita sisältävä Rock of Ages tarjoilee vähän glamouria ja yllättävän paljon raskaita teemoja. Kasvutarina etenee ilman selkeää suuntaa ja elokuvan parasta antia ovat itseironinen ote ja hauskat henkilöt. Näyttelijäsuoritusten puolella isot nimet varastavat shown täydellisesti ja varsinkin Cruise on loistava. Myös Baldwin, Zeta-Jones ja Giamatti sopivat rooleihinsa oikein hienosti. Värimaailma on poikkeuksellinen korkeakontrastinen muodostuen lähinnä tummista taustoista ja todella kirkkaista väreistä.

Stereotypioita ja erikoista käsitystä 80-luvusta tuputtava Rock of Ages on unohtanut sex, drugs and rock’n’roll -kolminaisuudesta huumeet kokonaan pois ja korvannut ne kukkahattutätimäisillä opetuksilla elämän raakuudesta. Elokuvassa ei ole minkäänlaista imua eikä aiheelle tyypillistä hohdokkuutta ja myös romanssit ovat perin tylsiä. Laimean kokonaisuuden parhaaksi ja ainoaksi anniksi jää melko toimiva huumori.


6 / 10



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...