perjantai 23. marraskuuta 2012

ParaNorman (2012)






ParaNorman on stop motion-animaatioelokuva, jonka pääosassa on nuori Norman-poika, joka pystyy puhumaan kuolleille. Poika perii enoltaan tehtävän suojella kaupunkia pahan noidan kiroukselta, mutta saakin vastaansa kotikaupunkinsa zombiet ja aikuiset erään rituaalin mentyä pieleen. Ääninäyttelystä vastaavat Kodi Smit-McPheeTucker AlbrizziAnna KendrickCasey Affleck ja Christopher Mintz-Plasse.

Moraalisia opetuksia viljelevä ParaNorman alkaa melko hitaasti, kerää hiukan vauhtia puolivälin jälkeen ja sortuu täydelliseen lääsyilyyn lopussa. Tarina on tavallaan ok, mutta valitettavasti siitä puuttuu vetovoima. Animaatio on persoonallisen näköistä ja kun siihen tottuu, se näyttää melko hauskalta. Musiikkivalinnat ovat ihan onnistuneita. Ihmiset ovat hahmoina yksiulotteisia ja ärsyttäviä eivätkä sympaattisen oloiset zombiet pysty täysin paikkaamaan tilannetta.

Paikoin hauska ja jopa jännittävä ParaNorman ei täysin tiedä kenelle se on suunnattu. Lapsille se on aivan liian pelottava ja aikuisille hiukan turhan naiivi. Kyseessä ei ole huono elokuva, mutta aiheesta olisi voinut saada jotain paljon vauhdikkaampaa tai koskettavampaakin aikaiseksi.


6 / 10


IMDB


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...