lauantai 3. marraskuuta 2012

Dark City (1998)


Dark City scifi-trilleri, jonka päähenkilö herää muistinsa menettäneenä omituisesta ja pimeästä kaupungista. Häntä epäillään useista murhista ja hänen kannoillaan ovat poliisin lisäksi kaupunkia hallitsevat olennot, jotka voivat vaikuttaa todellisuuteen ajatuksen voimalla. Elokuvan pääosissa ovat Rufus Sewell, Kiefer Sutherland and Jennifer Connelly.

Täysin päivän valoa vailla oleva, synkkääkin synkempi maailma, johon Dark City sijoittuu, muistuttaa lähinnä 1900-luvun alkupuolta.  Elokuva on kokonaisuutena hyvin film noir -henkinen vaikka se sisältääkin kaljupäisiä fasisteja ja retrofuturistisia koneita. Neo-noiriksi tätä kai pitäisi kutsua.

Tarina etenee mukavan ripeää tahtia ja mielenkiintoisen maailman alati muuttuva todellisuus pitää katsojan sopivalla tavalla valppaana, hahmot tosin ovat samasta syystä hivenen pinnallisia. Roolisuoritukset vaihtelevat tasoltaan: hukassa oleva Sewell ja nykimällä puhuva Sutherland hoitavat työnsä asiallisesti, mutta Connelly jää lähinnä somisteeksi.

Pahaenteisten musiikkien tahdittama Dark City on scifiä raskaammasta päästä. Dekkarimaisella otteella kerrottu tarina pitää jännitystä yllä ja pohdiskelee sielun syvintä olemusta sekä ympäröivän todellisuutemme todellisuutta. Hengenheimolaisuutta voi hakea sellaisista elokuvista kuin The Matrix, 13. kerros ja uusimpana Inception, jonka innoittajana kaikki muut ovat toimineet.


8 / 10


IMDB

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...