tiistai 23. lokakuuta 2012

Epäilyksen varjo / Shadow of a Doubt (1943)


Shadow of a Doubt (Suomessa “Epäilyksen varjo”) on Alfred Hitchcockin trilleri, jossa nuori nainen saa selville, että heillä kylässä oleva Charlie-eno saattaa piilotella synkkää salaisuutta. Elokuvan pääosissa ovat Teresa Wright, Joseph Cotten ja Macdonald Carey. Elokuva oli ehdolla parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscarin saajaksi.

Shadow of a Doubt rakentaa jännitystä esimerkillisen hienosti. Alun pullantuoksuinen perheidylli muuttuu pikkuhiljaa yhden henkilön kohdalla kaameaksi painajaiseksi muiden jatkaessa elämäänsä iloisen tietämättöminä tapahtumista. Henkilöhahmot ovat moniulotteisia ja niihin samaistuminen on melko helppoa aikakaudelle tyypillisestä naiivista tyylistä huolimatta. Naispääosan esittäjä Wright tekee upean ja ilmeikkään suorituksen vaihdellessaan hahmonsa tunnetiloja laidasta toiseen silmänräpäyksessä. Myös Cotten istuu rooliinsa mahtavasti. Elokuvan musiikit säestävät kohtauksia kauniisti ja luovat tarvittaessa todella dramaattista tunnelmaa.

Shadow of a Doubt on erittäin hyvä trilleri, jonka mukaansatempaava tarina saa unohtamaan yksinkertaisen ympäristön ja asetelman. Monet pitävät tätä hienosti ohjattua elokuvaa Hitchcockin parhaana teoksena.


9 / 10



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...