lauantai 30. kesäkuuta 2012

John Carter (2012)



Edgar Rice Burroughsin Mars-sarjaan perustuva John Carter on Disneyn tuottama seikkailufantasia, jossa entinen etelävaltioiden sotilas päätyy Marsiin ja keskelle sen valtataisteluja. Tarjolla on hetkistä menoa ja mielikuvituksellisia paikkoja ja olentoja. Jollain tavalla tästä tulee mieleen Muumio-elokuvasarja ja Prince of Persia: The Sands of Time.

John Carterin juoni etenee melko vauhdikkaasti ja varsinkin alussa joutuu keskittymään pysyäkseen kärryillä kaikkien uusien osapuolten pyörteissä. Isolla rahalla tuotetut efektit, CGI-hahmot ja taustamusiikki toimivat, koska niihin ei oikeastaan kiinnitä mitään huomiota. Näyttelijät eivät ole huonoja, mutta toisaalta myöskään loistavia suorituksia ei ole tarjolla. Alun lievän haparoinnin jälkeen tarinaan pääsee sisälle ja henkilöhahmoihin saadaan edes hitunen materiaa.

John Carter ei ole mitenkään erityinen elokuva eikä se saavuta haettuja eeppisiä mittasuhteita, koska liian paljon on tungettu liian lyhyeen aikaan. John Carter on elokuva, jossa ei ole varsinaisesti mitään poikkeuksellista, mutta ei myöskään suuria puutteita. Tämä on tasapaksua kesäviihdettä, joka paranee loppua kohti mutta ei missään vaiheessa säväytä.


7 / 10


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...